Meiwaku

Lontoossa onkin vierähtänyt melkein kokonainen viikko. こりのチャン on pitänyt minut kaukana tietokoneista koko matkan ajan. Nyt vasta sain livahdettua tarkistamaan postejani ja päivittämään blogia.

Aivan mainiota täällä on ollut. Ensin asuimme hotellissa, sitten yhteinen tuttu ilmestyi kaupunkiin ja kutsui meidät kotiinsa. Olemme kiertäneet aivan kaikkea. Normaalien turistipuuhien lisäksi läpi on käyty mm. täkäläistä parkour-kulttuuria. Onpa kertakaikkisen mahtavaa puuhaa. Rakastuin siihen oikopäätä. Voisikohan Turussakin harjoittaa moista?

Eilen meihin iski hetkellinen paniikki kun kuulimme maanjäristyksestä Tongalla ja tsunamivaroituksesta Uudessa-Seelannissa. Se rikkoi verkkopimentomme. Onneksi hälytys oli turha eikä kukaan kaveri saanut päälleen monimetrisiä aaltoja.

Ihmissuhdetilanne on vähän hassu. こりのチャン on minulle tärkeä ja läheinen, mutta eri tavoin kuin joskus monta vuotta sitten. Jos ajattelen sitä liikaa, menen haikeaksi ja vaikeaksi. Jos me molemmat olisimme jääneet Uuteen-Seelantiin, asiat olisivat varmaan nyt aivan toisin. Ehkä me olisimme onnellisesti naimisissa ja meillä olisi pesue protoihmisiä jaloissamme. Tai ehkä emme. En voi tietää. Hieman harmittaa, mutta enemmän uteliaisuuden vuoksi.

Huomenna kotiin.