sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006

 

Professorin perintö

Joskus ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Minulla ei ole koskaan ollut näin omituista viikonloppua. Enkä tahtoisi mitään tällaista enää koskaan kokea.

Melkein tyhjästä ilmestyi minua ja kavereitani tapaamaan uskomaton tyyppi. Oli kuin olisin törmännyt Einsteiniin. Tämä heppu oli tyrmäävän älykäs bioinsinööri, kirurgi, neuraaliverkkosuunnittelija ja yleensäkin ilmeisen nerokas keksijä. Hän oli myös vastuuntuntoinen ihminen joka ei tahtonut että hänen luomuksillaan tehdään pahaa. Hänellä oli melkein supervoimiakin. Hän oli varmasti makein ihminen jonka olen koskaan tavannut. Minäkin tahtoisin isona tuollaiseksi.

Hän osasi vastata todella moneen minua ja muita askarruttaneeseen ongelmaan. Teknillis-tieteellisiä pulmia on tässä vuodessa riittänyt, monet niistä jopa ikävän käytännönläheisiä. Ne ovat olleet niin esoteerisia, ettei kukaan tuntunut osanneen vastata niihin, paitsi nyt.

Kun me tapasimme hänet, hänellä oli alle 12 tuntia elinaikaa.

Meille kerrottiin tapaamisen jälkeen, että hän eläisi vielä aamuun saakka. Miten epäreilu maailma voi oikein olla?

Äärettömän epäreilu. Hän menehtyi jo puolenyön jälkeen.

Tunnisteet: , ,


Comments: Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?